lauantai 14. lokakuuta 2023

Keskisuomalaisen haastattelu

Rikollisuutta ihannoiva roadman-ilmiö tuli Jyväskylään – kokenut nuorisotyöntekijä antaa vanhemmille vinkin, mitä nuoren puhelimesta kannattaa tarkistaa





Jussi kommentoi tiedotteessa

Nuorten kokoontumiset ovat pohjimmiltaan positiivinen ilmiö, mutta nuorisopalvelujen työntekijät ovat havainneet niissä myös lieveilmiöitä. Hyvin nuoretkin viettävät aikaansa keskustassa yömyöhään.



https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2023-10-11_nuorten-kasvokkain-kokoontumiset-lisaantyneet-jyvaskylan-kaupungin


sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Jussi valittu SDP:n puoluevaltuustoon

Sdp:n puoluekokous Jyväskylässä on valinnut uuden puoluevaltuuston kaudella 2023-2026. Puoluevaltuusto on SDP:n ylin päätöselin puoluekokouskausien välillä.

Keski-Suomen piirin varsinaiset jäsenet ovat Jussi Maasola, Leena Kautto-Koukka, Hilma Vepsäläinen, Aleksi Murtojärvi. Varajäsenet ovat Seppo Ruotsalainen, Siiri Muhonen, Kirsi Siekkinen, Kari Leppänen.


https://www.ksml.fi/paikalliset/6185391

perjantai 11. elokuuta 2023

Jusdin kirjoitus Demokraatissa läpästä

Kirjoitin pitkästä aikaa Demokraattiin. 






https://demokraatti.fi/turha-vedota-lappaan-suomen-laki-ei-tunne-sanaa-perusteluna-kiusaamiselle-tai-rikoksille

torstai 13. heinäkuuta 2023

Nuoret kaupunkitilan käyttäjinä video

Tästä linkistä löytyy paneelikeskustelu, jossa Jussi myös mukana.

https://youtu.be/u2pY-5z-tzE

Mielenkiintoista keskustelua aiheella nuoret kaupunkitilan käyttäjinä ja kehittäjinä. 

Millainen kaupunkitila ottaa nuorison huomioon? 

Mukana @JKLn_kaupunki, @Nuorisotutkimus ja @sofia_laine_ @JViitamies ja @JussiMaasola, @EronenEikka, Una Hirvilammi, @KaisaLSmith, @samulimanu, @KestavaKaupunki @yministerio


torstai 11. toukokuuta 2023

Jussi kommentoi mopoilua!

Jussi kommentoi mopoilua Suur-Jyväskylän lehdessä 10.5.2023. " Kautta historian, mopoiluun on liittynyt perseilyä". Näin on!

perjantai 28. huhtikuuta 2023

torstai 27. huhtikuuta 2023

Jussi Ensi- ja turvakodin hallitukseen

Tulin valituksi jatkokaudelle Keski-Suomen Ensi- ja turvakodin hallitukseen. Olen iloinen! Ensi- ja turvakodin tekemä työ on äärimmäisen tärkeää ja laadukasta. Kiitos! 

torstai 20. huhtikuuta 2023

Jussi SDP:n valtuustoon!

SDP Keski-Suomen kevätpiirikokous järjestettiin 15.4. 2023 Laukaan lukiolla. Kokouksessa valittiin edustajat puoluevaltuustoon. Puoluevaltuustoon valittiin varsinaisiksi jäseniksi Jussi Maasola, Leena Kautto-Koukka, Hilma Vepsäläinen ja Aleksi Murtojärvi. Varajäseniksi valittiin Seppo Ruotsalainen, Siiri Muhonen, Kirsi Siekkinen ja Kari Leppänen.

Kiitos minua äänestäneille. Oli mahtavaa olla kerrankin ykkönen äänestyksessä.


Tällä tekstillä esittelin itseni piirikokouksessa:

Puolueessa olen ollut mukana 8 vuotta melko aktiivisesti. Jyväskylän kaupungin valtuuston 3. varajäsenenä, 2 kautta sote lautakunnassa, varajäsenenä edelliskauden puoluevaltuustossa ja monessa muussakin konklaavissa. Kokemusta kokouksissa löytyy. Puoluevaltuustossa haluan tuoda Keski-Suomen demareiden äänen kuuluviin. Keski-Suomi on yksi niistä paikoista, jossa demarit voittivat eduskuntavaaleissa. Meillä on hyvä kannatus Keski-Suomessa ja siksi meidän ääni täytyy kuulua myös puoluevaltuustossa. Olen valmis toimimaan Keski--Suomen äänitorvena. Minut tunnetaan varsin sanavalmiina ja jopa reippaana puhujana. En arkaile käyttää sanansäilää, silloin kun siihen tarvetta. Uskallan ottaa kantaa asioihin ja tuoda sen julki. Olen luonteeltani iloinen, huumorintajuinen ja aina valmis kuuntelemaan toista ihmistä. Kentän kuunteleminen ja sieltä nousevien asioiden vieminen eteenpäin on puoluevaltuutetun tehtävä. Olen valmis aktiiviseen yhteistyöhön Keski-Suomen demareiden puolueosastoiden ja kunnallisjärjestöjen kanssa. Ammatiltani olen erityisnuorisotyöntekijä Jyväskylän kaupungilla. Työni puolesta olen tekemissä erittäin haastavien nuorten ja perheiden kanssa. Työni antaa minulle erinomaisen näkökulman siihen, mitä elämä on silloin, kun ei mene hyvin. En pelkää vaikeita paikkoja, olen valmis ottamaan haasteita vastaan myös politiikan saralla. Olen sitoutunut SDP:n arvoihin ja periaatejulistukseen.


maanantai 3. lokakuuta 2022

Demokraatti.fi Jussin kirjoitus

Jussin viimeisin kirjoitus Demokraatissa! 

https://demokraatti.fi/kun-tarpeeksi-toistetaan-niin-osa-uskoo


Kun tarpeeksi toistetaan, niin osa uskoo

Populismipolitiikassa faktoilla ei ole merkitystä. Riittää kun vaan toistetaan mahdollisimman paljon ja pidetään viesti yksinkertaisena.

Populismipolitiikassa viestin pitää olla yksinkertainen ja sitä pitää toistaa mahdollisimman paljon. Seuratkaapas vaikkapa, kuinka Kokoomus toistaa jatkuvasti holtitonta rahankäyttöä. Ei ole haastattelua, missä puheenjohtaja Orpo ei moittisi hallitusta holtittomaksi rahankäyttäjäksi. Todellisuudessa mikään fakta ei puolla tätä holtittomuutta. Suomen velka on Euroopan vertailussa pienimpiä ja työllisyys on ennätys korkea. 

Persuilla viesti on ollut jo pitkään maahanmuutto. Vuosia he ovat pelotelleet maahanmuutolla ja sen tuomalla kaikella pahalla. Valitettavasti tätä maahanmuuttajien tuomaa pahaa ei ole juurikaan vielä Suomessa ollut. Suurin osa maahanmuuttajista on sopeutunut tänne oikein hyvin. 

Monet mediat ovat sortuneet tähän ”holtiton rahankäyttö” ja ”maahanmuutto pelottelu” propagandaan uutisissa. Kun oppositiojohtaja sanoo jotain, se uutisoidaan kissan kokoisilla kirjaimilla ja vaaditaan hallitukselta ripeitä vastauksia. Kun maahanmuuttaja tekee rikoksen, se uutisoidaan sen isoilla kirjaimilla ja monta kertaa. Tilastot kuitenkin osoittavat, että känniset suomalaismiehet ovat suurin enemmistö rikoksentekijöistä. Etenkin mainosrahoitteiset uutismediat suoltavat tätä propagandaa päivästä toiseen. Tähän on tietysti selityksenä se, että suurin osa isoista medioista on oikeistolaisessa omistuksessa ja johdossa.

Kun tarpeeksi toistetaan, niin osa uskoo. Näin se vaan menee. Populismipolitiikassa faktoilla ei ole merkitystä. Pitäisikö demareidenkin alkaa toistamaan jotain mantraa? Ei pitäisi. Demareiden viesti perustuu faktoihin ja siihen, että kansa on riittävän sivistynyttä erottamaan oikean väärästä. Populismipolitiikka on likaista omanedun ajamista ja siihen ei pidä sortua.  
Kevään eduskuntavaalit ovat jo ovella. On mielenkiintoista nähdä, kuinka populistien viesti puree täällä kylmässä pohjolassa. Ruotsissa ja Italiassa se puri hyvin. Valtaan päässeillä populisteilla on vaan ollut kaikkialla vaikeuksia hallituksessa olon kanssa. Se kun ei olekaan ihan niin yksinkertaista säätää lakeja ja noudattaa perustuslakia. Lakeja ei voi säätää mielivaltaisesti ja musta tuntuu ajatuksella. Huonosti valmisteltuja lakeja nähtiin edellisessä perskeko hallituksessa varsin runsaasti. Nyt korjataan edellisen hallituksen heikosti valmisteltuja lakeja. 



torstai 22. syyskuuta 2022

Asiaa seurakuntavaaleista

Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa. Minä en ole ehdokkaana. Toimin vaaleissa sosialidemokraattien ja sitoutumattomien vaaliyhdyshenkilönä. Pääsin kommentoimaan Keskisuomalaisessa 22.9 vaaleja. 

perjantai 2. syyskuuta 2022

Jussi keskisuomalaisessa

Jyväskylän kaupungin valtuuston kokouksessa ja Kypärämäki - Köhniön asukasillassa Jussi paikalla.