lauantai 4. marraskuuta 2023

Hengissä ollaan! Se on mukavaa!

Terve! Onpas mennyt pitkä aika viimeisestä postauksesta. Siihen on syy. Sain marraskuun 1. päivä aivoinfarktin ja sittempä sitä oltiikin lähes kolme kuukautta sairauslomalla. Töihin olen palaillut 50% työajalla. Puolikkaalla työajalla mennään kesään asti. Syksyllä katsotaan sitten voinnin mukaan töitä.

Melkoinen kokemus on kun ihminen sairastuu oikeasti. Ei voi muuta kuin olla tavattoman iloinen loistavasta hoidosta, jonka sain. Reilun viikon olin Jyväskylän sairaala Novassa, joista kolme päivää vietin tehotarkkailussa. Jussia tutkittiin ja hoidettiin todella hyvin. 

Näkökyky minulla oli sekaisin reilut kaksi kuukautta. Kaikki näkyi kahtena ja toinen kuva vieläpä 45 astetta vinossa. Kyllä oli pää sekaisin. Yhdellä silmällä tihrustin ja selvisin perustoimista. Kun tulee vikaa aivoihin, se väsyttää. Väsyttää todella paljon. Ensimmäinen kuukausi meni sängyssä, toisena kuukautena pääsin jo liikkeelle ja kolmantena alkoi näkö parantua. Hidasta on toipuminen, mutta onneksi toivuin. Monille käy paljon paljon huonommin aivoinfarktissa kuin minulle. 

Se on kuulkaas sillä tavalla, että olen iloinen veronmaksaja. Kun makoilee viikon letkuissa alkaa arvostaa veronmaksua aika kovasti. Hyvinvointivaltio osoitti toimivuuden mulle ihan konkreettisesti. Kiitän kaikkia mua infarktissa auttaneita. Opettajat koululla, kiitos kun soititte ambulanssin. Hoitajat ja lääkärit ensiavussa, tehotarkkailussa ja osastolla, iso kiitos hyvästä hoidosta. 

Kevät tulee ja on aika kiva olla elossa. 


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti