perjantai 4. kesäkuuta 2021

Mielenterveyspalveluiden tarve on kasvanut.

 Jussin mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa.

Mielenterveyspalveluiden tarve on kasvanut.


Korona on lisännyt mielenterveyspalveluiden tarvetta

 

Koronakriisi on lisännyt mielenterveysongelmia entisestään. Kriisipuhelimiin tulee ennätysmäärä soittoja ja terapialähetteiden määrä kasvaa kovaa vauhtia. Koronapandemia on aiheuttanut ennennäkemättömän poikkeustilanteen, joka toi täysin uusia haasteita elämään. Monen mielenterveys on joutunut koetukselle korona-aikaan. Moni kärsii pelosta, huolesta ja epävarmuudesta. Oma jaksamista on ollut koetuksella. Yksin asuvat ja ikääntyneet ovat kokeneet yksinäisyyden erityisen raskaana.

Epävarmuuden sietäminen korona-aikaan on vaikeaa ja moni yrittää etsiä vastausta kysymyksiin, joihin ei vielä ole vastausta olemassakaan. Koska pääsemme ravintolaan? Koska saa tavata lastenlapsia? Miten minä tulen toimeen?  On vain opeteltava elämään korona asioiden kanssa, joita ei pysty mitenkään kontrolloimaan ja joista ei voi koskaan saada täyttä varmuutta. ​Mediassa korona uutisten raflaavat sanavalinnat ja otsikot ovat kuormittaneet monia. Epätietoisuus on lisääntynyt. Uutisvirtaan kannattaa ottaa välillä etäisyyttä, sillä jatkuva uutisten seuraaminen voi lisätä tuskaa. Kannattaa seurata vain luotettavia tiedonlähteitä ja rajoittaa sosiaalisen median käyttöä.

Koronapandemian laajemmat vaikutukset tulevat näkymään vielä pitkään masennus- ja ahdistushäiriöiden kasvuna. Tähän täytyy varautua jo keväällä, kun ryhdytään suunnittelemaan kaupungin budjettia vuodelle 2022. Nyt ei ole oikea aika vähentää palveluita oppilas- ja opiskelijahuollosta eikä mielenterveyspalveluista. Pikemmin tarvitaan lisää työvoimaa näille aloille.

 

Jussi Maasola (Sd.)

Kuntavaaliehdokas

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti