keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Jussin kirjoitus Ksml

Mielipidekirjoitus 



Aiheena heikoimpien palvelut!

Jyväskylän väestön ikärakenne vanhenee tulevaisuudessa. Vuonna 2030 Jyväskylässä on 75 vuotta täyttäneitä yli 5 500 henkilöä ja 85 vuotta täyttäneiden määrä nousee yli 1500 henkilöllä verrattuna 2020-luvun taitteeseen. Tämä tarkoittaa väistämättä ikääntyneiden palveluiden tarpeen kasvua. Tähän palvelutarpeen kasvuun on varaudutta jo nyt. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tarvitsemme Jyväskylään lisää kaupungin tuottamaa tehostettua palveluasumista, välimuotoista palveluasumista ja kotihoitoa. Nyt kotihoito tekee äärimmäisen arvokasta työtä jaksamisen äärirajoilla, kotihoidon työtä on tuettava kaikin mahdollisin keinoin. Työhyvinvointiin pitää kiinnittää erityistä huomiota.

Ikäihmisten palvelutarve on yksilöllistä ja riippuu henkilön toimintakyvystä sekä terveydentilasta. Ikääntyneiden palveluissa on panostettava toimintakyvyn säilymistä edistäviin keinoihin. Silloin jokainen saa asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Kaupungin omien palveluiden lisäksi yksityiset ja kolmannen sektorin tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut täydentävät julkista palveluntuotantoa. Palveluasumisessa kohtuuton voitontavoittelu tulee estää yhteisesti rahoitettujen palveluiden kustannuksella ja voittoa tavoittelemattomien toimijoiden asemaa tulee vahvistaa.

Lastensuojelun menot kasvavat Jyväskylässä joka vuosi. Kiireelliset lastensuojelun sijoitukset lisääntyvät koko maassa ja niin myös Jyväskylässä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden budjetin jokavuotinen ylitys johtuu suurimmaksi osaksi kriisitilanteissa tehdyistä lastensuojelun ostopalveluista. Kuten tiedetään, ostopalvelut ovat kaikista kalleimpia palveluita. Jotta kuluja voidaan hillitä, tarvitaan Jyväskylään oma lastensuojelun päivystys- ja vastaanottoyksikkö. Päivystysyksikkö uuden sairaalan yhteydessä mahdollistaisi vieläkin paremman yhteistyön lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian välille. Tämä olisi parempaa palvelua lastensuojelun asiakkaille. Päivystysyksiköllä voidaan tehdä merkittäviä säästöjä kaupungin budjettiin pitkällä aikavälillä. Hyvällä alkuarvioinnilla, eri toimijoiden yhteistyöllä ja riittävällä tuella pystytään välttämään kalliita lastensuojelun sijoituksia. Päivystysyksikkö ei poista ostopalvelujen tarvetta kokonaan, mutta on iso apu akuuteissa tilanteissa. Tämä tulee edullisemmaksi aivan varmasti, kuin kalliit ostopalvelut. Yksikkö oli kaupungin kaavailuissa jo tällä valtuustokaudella, mutta se ei valitettavasti mahtunut vuoden 2021 budjettiin.

 

Jussi Maasola

kuntavaaliehdokas (Sd.)

Jyväskylä

https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/3985607 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti