keskiviikko 28. elokuuta 2024
Jussi ehdokkaaksi ensi kevään 2025 kuntavaaleihin!
perjantai 16. elokuuta 2024
Tämmöistä Jussin töissä
maanantai 12. elokuuta 2024
Jussi antoi lausunnon Keskisuomalaiselle
sunnuntai 26. toukokuuta 2024
Puhe puoluevaltuustossa 26.5.2024
Ihan alkuun täytyy hiukan kehua nykyistä hallitusta. Vain reilussa vuodessa se on tehnyt päätöksiä, joilla on saatu työmarkkinat sekaisin, köyhiä ja vähempiosaisia on kyykytetty oikein olan takaa sekä kaikki vaalilupaukset on jo petetty. Täytyy todeta, että kyseessä lienee Suomen ennätys päätösten nopeudessa. Hitaaksi tätä hallitusta ei voi sanoa.
Pakkohan EK:n on, anteeksi Kokoomuksen on kiirehtiä näitä päätöksiä. Pelkona heillä on hallituksen hajoaminen, koska mukaan on otettu laitaoikeistolainen puolue, jossa mesimäyrät hilluvat, sakset heiluvat ja pyssy paukkuu. Kysyn: kuinka kauan Suomen kansa katsoo tätä arvotonta näytelmää?
Työmarkkinat ovat ottaneet ison askeleen kohti itä-eurooppalaista suuntaa, sanalupolitiikka on järkyttävää.
Asiantuntijoiden rooli päätöksenteossa on ohitettu täysin. Tästä hyvä esimerkki on alkoholiprosentin nosto päivittäistavarakauppoissa. Yksikään asiantuntija ei kannata tätä. Tästä huolimatta hallitus ajaa jääräpäisesti lakia eteenpäin. Tiede, sopiminen ja oikeudenmukaisuus eivät kuulu tämän hallituksen työkalupakkiin.
Joskus puhuttiin sivistysporvareista, enää sellaisia ei taida olla. Tilalle ovat tulleet äärioikeiston kanssa flirttailevat porvarit.
Pääministeri Häkämies, eikun anteeksi Purra... siis Orpo yrittää eduskunnassa keksiä vastauksia opposition oikeutettuihin kysymyksiin. Huonolla menestyksellä. Luulisi hävettävän ihan oikeasti. Porvari nukkuu huonosti, pitää paikkansa edelleen.
Sdp pystyy parempaan. Meidän ei tarvitse keksiä mitään selityksiä, sdp:n politiikka perustuu tietoon, faktaan ja oikeudenmukaisuuteen. SDP:n kannatus on nousussa, se kertoo kansalaisten tyytymättömyydestä nykyisen hallituksen toimintaan. Tästä on erinomaista jatkaa kohti tulevia vaaleja. Kiitos.
torstai 23. toukokuuta 2024
Joukkoliikennelautakunta!
perjantai 10. toukokuuta 2024
torstai 18. tammikuuta 2024
Jussin haastattelu Villi lehdessä.
keskiviikko 29. marraskuuta 2023
Pieni juttu Jussin töistä
lauantai 18. marraskuuta 2023
Jussin puhe puoluevaltuustossa
lauantai 11. marraskuuta 2023
tiistai 7. marraskuuta 2023
Jussi kommentoi telkkarissa!
maanantai 6. marraskuuta 2023
lauantai 4. marraskuuta 2023
Hengissä ollaan! Se on mukavaa!
Terve! Onpas mennyt pitkä aika viimeisestä postauksesta. Siihen on syy. Sain marraskuun 1. päivä aivoinfarktin ja sittempä sitä oltiikin lähes kolme kuukautta sairauslomalla. Töihin olen palaillut 50% työajalla. Puolikkaalla työajalla mennään kesään asti. Syksyllä katsotaan sitten voinnin mukaan töitä.
Melkoinen kokemus on kun ihminen sairastuu oikeasti. Ei voi muuta kuin olla tavattoman iloinen loistavasta hoidosta, jonka sain. Reilun viikon olin Jyväskylän sairaala Novassa, joista kolme päivää vietin tehotarkkailussa. Jussia tutkittiin ja hoidettiin todella hyvin.
Näkökyky minulla oli sekaisin reilut kaksi kuukautta. Kaikki näkyi kahtena ja toinen kuva vieläpä 45 astetta vinossa. Kyllä oli pää sekaisin. Yhdellä silmällä tihrustin ja selvisin perustoimista. Kun tulee vikaa aivoihin, se väsyttää. Väsyttää todella paljon. Ensimmäinen kuukausi meni sängyssä, toisena kuukautena pääsin jo liikkeelle ja kolmantena alkoi näkö parantua. Hidasta on toipuminen, mutta onneksi toivuin. Monille käy paljon paljon huonommin aivoinfarktissa kuin minulle.
Se on kuulkaas sillä tavalla, että olen iloinen veronmaksaja. Kun makoilee viikon letkuissa alkaa arvostaa veronmaksua aika kovasti. Hyvinvointivaltio osoitti toimivuuden mulle ihan konkreettisesti. Kiitän kaikkia mua infarktissa auttaneita. Opettajat koululla, kiitos kun soititte ambulanssin. Hoitajat ja lääkärit ensiavussa, tehotarkkailussa ja osastolla, iso kiitos hyvästä hoidosta.
Kevät tulee ja on aika kiva olla elossa.
