tiistai 11. tammikuuta 2022

Mistä työvoimaa sotealalle?

 

Kysymys on näiden vaalien ehkä tärkein. Ilman työvoimaa ei ole palveluita. Itse ajattelen asiasta näin:

1.     Työvoimaa saadaan vain, jos ala on riittävän vetovoimainen. Sote alan pitovoima on heikko. Suomessa on 70000 hoitoalan ammattilaista muissa töissä. Pitovoimaa voidaan nostaa muuttamalla määräaikaiset työsopimukset pysyviksi. Etenkin nuorten työntekijöiden kohdalla tämä on merkittävä asia.  

Nythän etenkin yksityiset palveluntuottajat tekevät 0-tunti sopimuksia nuorille työntekijöille. Otetaan innokkaista uusista työntekijöistä ”mehut irti” pienellä palkalla ja sitten ihmetellään miksi työntekijät ovat jo nuorena burnoutissa ja vaihtavat alaa. Sote alojen houkuttelevuutta voidaan lisätä työhyvinvoinnin kehittämisellä, hyvällä johtamisella ja riittävällä resurssoinnilla.

2.      Hyvinvointialueiden pitää huolehtia työvoiman saatavuudesta muun muassa tarjoamalla oppisopimuspaikkoja ja muita työssäoppimisen mahdollisuuksia sekä nuorille että aikuisille.

3.     Työstä pitää saada riittävä palkka. Tarvitaan pitkäntähtäimen palkkaohjelma sote alalle. Tämä on ennen kaikkea työmarkkinaosapuolten tehtävä. Tarvitaan kattava suunnitelma, jolla alojen työolot ja palkkaus saatetaan sellaiselle tasolle, jolla henkilöstöresurssit turvataan ja alat säilyttävät houkuttelevuutensa nuorten silmissä. Palkkauksen pitää olla läpinäkyvää ja perusteettomia palkkaeroja ehkäisevää. Palkkamallin pitää kuitenkin olla joustava tavalla, joka mahdollistaa alueellisen työvoimatilanteen huomioimisen ja korkeampien palkkojen maksamisen esimerkiksi alueilla, joissa muuten olisi vaikea saada työvoimaa.

4.     Hyvinvointialueiden työntekijöiden työolojen ja työn tekemisen ympäristön tulisi olla sellainen, että merkityksellisen työn tekeminen hyvin, ja ilman kohtuutonta työkuormaa, on aidosti mahdollista. Henkilöstön lisä- ja täydennyskoulutukseen tulee panostaa kaikkien henkilöstöryhmien osalta, ja henkilöstön oikeus osaamisensa kehittämiseen ja päivittämiseen työuran aikana on turvattava.

Lisäksi tarvitaan myös lisää osaavaa henkilökuntaa ulkomailta. Hyvinvointialueilla on panostettava erityisesti maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden perehdytykseen ja kielikoulutukseen.

 

5.     





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti