keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Jussille tärkeitä asioita




Jussille tärkeitä asioita:
 
  • Yhtäkään nuorta ei saa jättää yksin! Nuorissa on oikeasti tulevaisuutemme ja heihin kannattaa satsata, jokaiselle nuorelle on taattava opiskelupaikka tai muu paikka peruskoulun jälkeen.
     
  • Uusien työpaikkojen luominen Jyväskylään on välttämätöntä.  Työnantajien on sitouduttava luomaan uusia työpaikkoja osinkojen jaon sijaan. Työelämää pitää kehittää yhdessä työntekijöiden ja työnantajien kanssa. Työssä jaksamiseen on panostettava.
     
     
  • Yleissitovuus on säilytettävä. Paikallinen sopiminen on jees, joissain asioissa, mutta yhteinen linja täytyy säilyttää. Muuten tähän maahan syntyy entistä suuremmat tuloerot ja siitä ei seuraa mitään hyvää. Suomi on rakennettu sopimalla, ei käskemällä ja uhkaamalla. 
     
  • Jyväskylän talous on suht´ kohdillaan, emme välttämättä tarvitse uutta konserttisalia ja jäähallia. Keljonlahden kaltaiseen virheinvestointiin kaupungilla ei missään tapauksessa ole varaa.
     
     
  • Subjektiivinen päivähoito-oikeus on palautettava Jyväskylässä. Lasten oikeuksista säätäminen on lyhytnäköistä ja tuhoisaa.
     
  • Jyväskylä tarvitsee matalankynnyksen sosiaaliaseman, missä on mahdollisuus yöpyä, peseytyä ja saada henkistä ja ruumiillista ravintoa. Nyt Poliisin työaika menee sosiaalityöhön, mikä voitaisiin järjestää kunnan vetovastuuna yhdessä kolmannen sektorin kanssa.
     
  • Lähimmäisenrakkaus on tärkein asia. Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Minusta sosiaalidemokratia ja kristinusko ovat hyvin lähellä toisiaan. Minulle ne ovat käytännössä sama asia.
     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti